Sivun näyttöjä yhteensä

Translate

torstai 18. huhtikuuta 2013

Päiväpeitteitä

Joskus tarttui kirpparilta mukaan vaalean beigen väristä, ohutta ja erikoisen ropuliaista lankaa. Sellaisesta en ole aikaisemmin mitään tehnyt enkä nytkään varsinaisesti tiennyt mitä siitä neuloisin kun aloitin.

Kuvassa kolmas tekeillä ja puikkoina 1mm hitsauslangasta tehdyt puikot.

Loin summanmutikassa silmukat ja puikot olivat 0,7mm puikot. Niillä kesti kyllä kauan saada jotain aikaiseksi. Kudoin edestakaisin oikein-neuletta, helppoa ja mukavaa.
Mietin tehdessäni että siitä tulee joko torkkupeitto tai matto, sen näkee sitten kun se on valmis.
En kuitenkaan osannut päättää ja jätinkin palasen odottamaan kun aloitin uuden samanlaisen, mutta vähän isomman työn nyt reilusti paksummilla 2mm puikoilla.
No tästä toisesta tuli sen verran pehmoinen ja pöyheä että sehän on aivan selvästi torkkupeitto.
Tein sitten vielä hapsut reunoille ja se on siinä, ihan kiva!

Solmin hapsuihin vielä toisetkin solmut.





Tässä sängynpeitteenä, sopii kuitenkin ehkä vielä paremmin torkkupeitoksi.

Sitten mietin mitä tekisin sille ensin kutomalleni. Sehän oli pienempi ja myös tiiviimpää neuletta. Siitä tulisi varmaan ihan kiva sängynvierusmatto!
Tuli kuitenkin mieleen kirjoa siihen jotain. Kirjontaa en juurikaan ole harrastanut mutta kai sitä nyt jotain saisi aikaiseksi.
Otin mouline-langasta kaksi säiettä vihreää ja aloin pistellä ja kuvio syntyi siinä tehdessäni. Olisi varmaan kannattanut piirtää vaikka paperille ensin edes jonkinlainen suunnitelma mutta kun tää nyt oli vaan tämmöinen harjoituskappale.
Kun sain kirjonnan valmiiksi, tein vielä hapsut, nyt yksinkertaiset.
Tällainen tuli tästä:



Tästäkin tuli sitten sängynpeite, tällä kertaa Lundby-koossa.

Oikein mukava ja pehmoinen peite tämäkin, ei ollenkaan jäykkä.
Nyt aloitin kolmannen, siitä tulee varmaankin 1:12 koossa yhdenhengen sänkyyn sopiva ja puikkoina käytän 1mm hitsauslangasta tehtyjä puikkkoja, muuten hyvät mutta tuppaavat vääntyilemään jonkin verran joskaan ei se isommin haittaa. Tuntuukin että tämä puikon paksuus on tälle langalle paras vaihtoehto, tulee mukavaa neulosta eikä kuitenkaan vie kohtuuttomasti aikaa.
Olen tyytyväinen tuohon kirjontaani, varsinkin kun tein sen noin hutaisemalla, varmaan teen tähän seuraavaankin jotain. Jää sitten nähtäväksi minkälainen siitä tulee, itsellä ei vielä ole harmainta aavistustakaan!
Sängynvierusmatot saatan myös vielä tehdä tästä langasta ja ehkä kirjoa niihinkin jotain tai sitten ehkä vain kutoa jotain raitaa, katsotaan nyt sitten kun sinne asti pääsen. Ehkä kokeilen minkälaiset niistä tulisi virkkaamalla.

On se muuten kumma että kun teen jotain, vaikka nyt sängynpeitteen, niin en vaan voi lopettaa ja alkaa tehdä jotain ihan muuta vaan jään ikäänkuin "kiinni" ja sitten tulee aina monta samanlaista juttua. Onneksi on nukkiskirppis jonne voi sitten ylimääräisiä laittaa!

Ylihuomenna lähdemme Tukholman reissulle, yritän päivittää kuitenkin, varsinkin jos ehdin käydä Skala minimalissa. Siellä pitäisi olla sellaisia kakkuvuokia joita olen toivonut ja tietenkin paljon muita mielenkiintoisia juttuja joita olisi mukava käydä vaikka vain ihailemassa. (on kyllä vaarallinen paikka rahapussille)
Sieltä myös usein saattaa löytyä kirpparilta kivoja Lundby-tavaroita, toivottavasti nytkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti