Sivun näyttöjä yhteensä

Translate

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Verhoja

Tänään oli Lundby-talojen rouvilla yhteinen verhojen ompelu- ja vaihtopäivä. Näin keväällä kun tekee mieli saada vähän vaihtelua sisustukseenkin, niin Liisa ja Raili olivat yhteistuumin lähteneet katselemaan verhokankaita. Kyllähän niitä olikin isot valikoimat, oli oikein vaikea valita. Liisa sitten päätyi ostamaan kukallista kangasta olohuoneen ikkunaan ja Raili puolestaan innostui kun löysi omenakuvioista kangasta kahta eri kuosia. Toisesta hän surauttaisi verhot omaan keittiöönsä ja toisesta mummille.

Raili aloitti ompelemisen mummin verhoista. Isoja punaisia omenoita ja vielä hieno pitsikin reunaan, kyllä mummi varmaan tulee iloiseksi!


Sitten tytöt vaihtoivat paikkaa ja Liisa ompeli omat verhonsa. Varmaan nämäkin ovat kauniit ikkunassa, hän arveli.


  Viimeiseksi Raili ompelee omat verhonsa. Hommaa riittää vielä paljon, onhan vielä silitettävä, pestävä ikkunat ja ripustettava verhot paikoilleen. Tuntuu kuitenkin että isoin työ on jo tehty!
Vihdoin kuitenkin päästiin mieluisimpaan vaiheeseen eli ripustamaan.

Mummi sai omansa ensimmäisenä.
Tässä Olga-mummi ihastelee tyttöjen aikaansaannoksia, kukapa nyt ei vaihtelua haluaisi!
Sitten lähdettiin Railin omaan keittiöön.

Voi kun pirteät ja kivat, juttelevat tytöt. Vähän vielä pitää asetella.
Kyllä nyt kahvi maistuisi, sanoo Raili ja keittääkin kunnon kahvit, kakkukin on ihan tätä päivää varten leivottuna.

Sillä aikaa Liisa ompelee loppukankaasta vielä pöytäliinan.

Kyllä onkin mukava jo vähän huilata ja kahvitella.
Sitten lähdetään Ruusurinteen kartanoon laittamaan Liisan verhoja paikoilleen.
Rouvat komensivat Harrin hommiin, piti siirtää sohva pois tieltä.

Vielä viimeiset asettelut ja oikomiset.

Kyllä nyt ihastellaan.
Kaikenkaikkiaan rouvat ovat oikein tyytyväisiä päiväänsä, oli tosi kivaa eikä edes väsytä vaan tuntuu kuin olisi vain saanut uutta energiaa. Niinpä sovittiinkin että tämäpä uusitaan joku päivä, vielä on monta ikkunaa jotka kaipaavat uusia verhoja!


                                               :)  :)  :)  :)  :)  :)

Siis ommeltuani verhot laitoin ne styrox-levylle kiinni nuppineuloilla muotoonsa asetellen. Sen jälkeen sumutin reilusti hiuslakkaa päälle ja annoin kuivua. Kun sitten irrotin nuppineulat, jäivät verhot siihen malliin kuin olin ne asetellut. Mahtavaa! Tämän niksin opin fb-nukkekotiharrastajat-ryhmän sivuilta. Sieltä saa kaikenlaisia hyviä niksejä.
Näistä on neulat jo poistettu.
Sillä aikaa kun verhot kuivuivat, tein verhokoukut haaraniiteistä. Poistin toisen haaran ja toisen käänsin koukuksi. Sen jälkeen maalasin ne valkoisiksi. Ensin yritin pensselillä mutta spray-maalilla tuli sitten perempi jälki. Ehkä olisi kannattanut upottaa sopivan ohueen maaliin? No hyvät niistä tuli, ehkä hieman isot lundby-kokoon mutta ei haittaa. Seinään laitoin ne ainakin nyt alkuun sinitarralla. Edessä on kuitenkin jossain vaiheessa tapettien vaihto niin saa nähdä sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti